Ravitalli Tero Mäenpää
Ravitalli Tero Mäenpää,
Tero Mäenpää, ravivalmentaja, p.0400762891
Esittely:
Tero Mäenpään hevosura alkoi pienenä poikana isän kanssa raveissa käymisellä. Myöhemmin Mäenpää pelasikin vähän, jonka jälkeen ravihevosten treenaaminen alkoi kiinnostamaan. Mäenpää kävi muutamilla talleilla ja alkoi kengittämään. Ensimmäisen oman tallin hän perusti Maaningalle ja sitten Jämsään.
Yritys on toiminut reilusti yli 20 vuotta. Alussa hevosia ei ollut paljon treeniin, mutta Mäenpää kiersi kengittämässä ja aina tuli muutama treenihevonen lisää. Menestymisen myötä myös enemmän. Mäenpäällä on hevosia koko ajan treenissä, enimmillään 30 kappaletta. Ravitalli yrittää tehdä menestyviä ravihevosia. Talli tarjoaa valmennuspaikkoja, varsanopetusta ja kuntoutusta.
Jämsän hevospalvelu
Jämsän Hevospalvelu,
Hanna Nieminen, ravivalmentaja, p. 0407559600
Esittely:
Hanna Nieminen, ravivalmentaja ja Jämsän hevospalvelun omistaja, on toiminut hevosten kanssa koko ikänsä. Hän on työskennellyt monilla eri ravitalleilla ja pitänyt omaa tallia aikaisemminkin. Jämsän raviradalla omassa tallissaan hän on valmentanut vuoden 2016 lopusta lähtien.
Jämsän hevospalvelu tarjoaa ravivalmennusta sekä joko täysihoito tai valmennuspaikkoja. Karsinoita tallissa on yhtä paljon kuin tarhojakin, 19 kappaletta.
Kilpakorven Ravitalli Oy
Kilpakorven Ravitalli Oy
Veijo Rantanen, putkiasentaja, eläkkeellä, p. 0449612816
Esittely:
Veijo Rantasella on ollut hevosia yli 20 vuotta. Kilpakorven Ravitallin hän osti noin 20 vuotta sitten. Yritys vuokraa karsinapaikkoja, joita on 18 kappaletta. Suurin osa hevosen omistajista hoitaa ja valmentaa itse, joten ulkopuolisia työntekijöitä ei ole. Tulevaisuuden haaveena Rantasella on uusi pienempi talli, johon tulisi myös vesikävelytyskone.
Heli Aaltosen yksityistalli
Alueella toimii myös Heli Aaltosen yksityistalli.
