"Kirja kertoo siitä, kuinka tärkeä hevonen on ollut aina esihistorian päivistä nykyaikaan saakka. Ennen se oli osa arkipäivää kyläteillä, keskustan kaduilla, kirkkomatkoilla, pelloilla ja metsissä. Sitten tuli raviurheilu ja ratsastus, ja molempien parissa Jämsän seudulla on ollut vuosikymmenten aikana paljon hyviä hevosia ja hevosihmisiä. Tärkeitä olivat myös kasvattajat ja alueen monet seurat. Kirja kertoo kaikista… Jatka lukemista Rahtihevosista ravikuningattariin – Jämsän hevoshistorian jäljillä halki vuosisatojen
SHKL Jämsän Ämmän Ajo on jälleen Kohti Kuninkuusraveja -lähtö!
Vuoden 2023 Jämsän Ravit ravataan perinteisellä paikallaan heinäkuun toisena viikonloppuna 8. & 9. päivä. Jämsän ravisunnuntaina ravataan perinteen mukaan radan pääkilpailut, suomenhevosten Jämsän Äijän ja Ämmän Ajo, jotka ovat jälleen vuonna 2023 Kohti Kuninkuusraveja -lähtöjä! Jämsän Ämmän Ajossa yhteistyö Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton kanssa jatkuu. Vuonna 2022 raviurheilun päätapahtuman Kuninkuusravien päälähtöjen valintaperusteet uudistuivat. Päälähtöihin oikeuttavia pisteitä… Jatka lukemista SHKL Jämsän Ämmän Ajo on jälleen Kohti Kuninkuusraveja -lähtö!
Yhteistyötä linssin läpi – Jannika Jokinen photography
Vuoden 2023 Jämsän Ravit ravataan perinteisellä paikallaan heinäkuun toisena viikonloppuna 8. & 9. päivä. Huippu-urheiluviikonlopun mahdollistavat yli sata talkoolaista, joista yksi on vuodesta 2019 Jämsän Ravien valokuvaajana toiminut valokuvausyrittäjä Jannika Jokinen. Virallinen yhteistyö alkoi vuonna 2022, joka mahdollistaa tasokkaan ravitapahtuman ikuistaminen lisäksi myös muita projekteja. ”On hienoa, että yhteistyö Jannikan kanssa jatkuu jälleen vuonna 2023.… Jatka lukemista Yhteistyötä linssin läpi – Jannika Jokinen photography
Jämsä ei kumartele – yleisö top 10:ssä ja tunnelma katossa!
Ravikesä 2022 on ohi ja seuraavia kesäraveja ravataan taas jälleen ensi vuonna. Jämsän Ravit kilpaillaan tuttuun tapaan aina heinäkuussa 8. & 9.7.! Kesä 2022 oli vaikeiden vuosien jälkeen lähes normaali. Silti pelko, että ihmiset eivät löydä raveihin oli olemassa. Kesäravien osalta huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Jämsän molemmat ravipäivät olivat Hevosurheilun vertailussa kymmenen parhaan joukossa! Ennen… Jatka lukemista Jämsä ei kumartele – yleisö top 10:ssä ja tunnelma katossa!
Sunnuntain vihjeet 2022
Jämsän ravien vihjeet sunnuntai 10.7.2022 Lähtö 1Ranking 1-6-3-4-2-71. Eko Napalm on ollut juoksunkulkujen suhteen epäonninen. Nyt pienessä lähdössä kirivoimainen hevonen pääsee hyviin asemiin. 6. Allison Beyonce on parantanut tauon jälkeen startti startilta ja teki viimeksi kovan tuloksen. 3. Stocapes Uranie on kehittyvä nuori hevonen ja tauko on vienyt sitä eteenpäin. 4. Noelle Aqi tulee myös… Jatka lukemista Sunnuntain vihjeet 2022
Lauantain vihjeet 2022
Jämsän ravien vihjeet lauantai 9.7.2022 Lähtö 1Ranking 6-10-1-4-11-8-3-7-5-9-2Nuorten kehittyvien hevosten lähdössä rankingin kärkikolmikko on esittänyt lupaavimpia otteita. 6. Inside Fire voitti Suonenjoella erittäin raskaissa olosuhteissa. Myös 1. Appolinan suoritus Mäntässä on tehty sateen keskellä, joten näiden kahden hevosen ajat ovat paljon suorituksia huonompia. 10. Ottens Nia on tehnyt jatkuvasti mukavia esityksiä. 8. Fast Flash on… Jatka lukemista Lauantain vihjeet 2022
16 ponia lähtöviivalla Jämsän ensimmäisessä suurkilpailussa – ”Lähdöstä tulee hyvin tasainen”
Vuonna 2022 Jämsän kaksipäiväisissä kesäraveissa ravataan historiansa ensimmäinen suurkilpailu. Kyseessä on A-ponien suurkilpailukalenteriin uutena kilpailuna tullut Mini Äijän Ajo, joka juontaa juurensa Jämsän raviradan omista pääkilpailuista Jämsän Äijän ajoista. Yhteistyökumppanina suurkilpailussa nähdään Jämsän Ravien monivuotinen yhteistyökumppani Finntack. Perinteiset Jämsän kaksipäiväiset kesäravit saavat tänä vuonna oman ensimmäisen suurkilpailunsa, kun A-ponien Mini Äijän Ajo ravataan sunnuntaina 10.7.… Jatka lukemista 16 ponia lähtöviivalla Jämsän ensimmäisessä suurkilpailussa – ”Lähdöstä tulee hyvin tasainen”
Välkyn Tuiskuko jälleen Jämsän Äijä – ”Tunnelma on kuin suurkilpailuissa”
Viikko sitten markkinoilla äänestettiin jälleen vuoden Jämsän Äijä ja Ämmä. Nyt tulevana viikonloppuna on hevosten vuoro, kun Jämsän kaksipäiväisissä kesäraveissa ratkotaan Jämsän Äijän ja Ämmän Ajon voittajat. Jämsän Äijän Ajossa viime vuoden voittoaan saapuu puolustamaan tuulen nopeana tunnettu Välkyn Tuisku. "Kova lähtö tuli kasaan ja vastusta riittää. Voittoon täytyy kyllä olla hyvä, mutta oikein hyvillä… Jatka lukemista Välkyn Tuiskuko jälleen Jämsän Äijä – ”Tunnelma on kuin suurkilpailuissa”
Historiansa kovin Jämsän Ämmän Ajo on täynnä kuningatarkandidaatteja
Tulevan viikonloppuna ravattavista Jämsän kaksipäiväisistä ei tänä vuonna tasoa puutu. Sunnuntaina kilpailtavat raviradan pääkilpailut Jämsän Äijän ja Ämmän Ajo ovat Kohti Kuninkuusraveja lähtöjä. Jämsän Ämmän Ajo on tammojen osalta kolmanneksi viimeinen mahdollisuus kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat pääsyn kuningatarkilpailuun. Yksi tätä paikkaa havitteleva tamma on Taksvenla. Taksvenla on Veijo Hakalan kasvatti jo toisessa polvessa ja perheen… Jatka lukemista Historiansa kovin Jämsän Ämmän Ajo on täynnä kuningatarkandidaatteja
Yhteistyökumppanimme 2022
Jämsän kaksipäiväiset kesäravit mahdollistavat useat luotettavat ja pitkäaikaiset yhteistyökumppanimme. Myös uudet yhteistyökumppanit ovat aina tervetulleita ja tänäkin vuonna on useita ensikertalaisia. Isoimmat yhteistyökumppanit näkyvät lähtöjen loimissa, mutta teemme yhteistyötä myös useiden paikallisten pienyritysten kanssa. Kiitos, että mahdollistatte maailman parhaan kaksipäiväisen kesäravitapahtuman. Jämsän Äijän Ajo 2022 (suomenhevoset) - POOK OY & Hevosklinikka Laukaa. Jämsän Ämmän Ajo… Jatka lukemista Yhteistyökumppanimme 2022