Elokuussa 2026 Jämsän Kilpakorvessa järjestetään ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut. Kilpailun järjestää Hämeen Urheiluratsastusjousiampujat, jonka kanssa Jämsän Ravi ry on tehnyt yhteistyötä jo useamman vuoden ajan.
Hämeen Urheiluratsastusjousiampujat on lajiliiton, Suomen ratsastusjousiampujain Liitto ry, alainen urheiluseura, jonka toimipaikka on Jämsä. Aktiivinen vuonna 2023 perustettu seura on nuoreen ikäänsä ehtinyt olla jo monessa mukana ja jäsenmäärä kasvaa vuosi vuodelta.
Hämeen Urheiluratsastusjousiampujat on valittu Ratsastusjousiammunnan SM2026 -kilpailujen järjestäjäksi. Kilpailut toteutetaan yhteistyössä Suomen ratsastusjousiampuja liitto ry:n ja Jämsän Ravi ry:n kanssa. Kilpailupaikkana toimii Jämsän ravirata Kilpakorpi, joka vihittiin käyttöön elokuussa 80 vuotta sitten (1946). Ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut ovat osa raviradan juhlavuoden ohjelmaa.
Nelipäiväiset SM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina kisattavaan Sisu-rataan ja palkintojen jakoon. Sisu on suomalaisten vuonna 2016 kehittämä, kansainvälisen liiton hyväksymä raviradalle suunniteltu kisarata. Sisu-radan 10-vuotisjuhlavuonna tehdään näin kunniaa suomalaisen ratsasusjousimmuntakulttuurin perinteille ja nousujohteiselle kehitykselle urheilulajina.
Ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut 6.-9.8.2026
- To 6.8. Hevoskokeilut raviradalla ja avajaiskulkue Jämsän keskustassa.
- Pe 7.8. Kilpailtava rata: T90
- La 8.8. Kilpailtava rata: R235
- Su 9.8. Kilpailtava rata: Sisu / Finnish track ja palkintojen jako.
Tapahtuman tiedot tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.
Tutustu Hurjan toimintaan täältä.

