Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja tietysti taas myös Jämsän kaksipäiväiset kesäravit 5. ja 6.7.2025.
Kuten varmasti moni on eri medioista jo lukenutkin, on tänäkin vuonna profiloitu lauantaipäivää raviurheilun markkinointitapahtumaksi ja yhä enemmän koko perheen ja lasten päiväksi. Ajetaan paljon ponilähtöjä sekä molemmille roduille monté-lähdöt. Suomenhevosten montélähtö on jälleen tasokas SM-karsinta Oulun Kuninkuusraveissa ajettavaan finaaliin. Lisäksi päivään on tarkoitus saada mukaan paikallisia seuroja ja yhdistyksiä ja 4H-yhdistyksen kanssa toteutettu perinteinen keppihevoslähtö on varmuudella ohjelmistossa.
Sunnuntaina tavoitteena on taas saada kasaan kovatasoiset, urheilulliset ravit ja mukaan huippuhevoset ja kärkiohjastajat. Jälleen Jämsän Äijän ja Ämmän ajoissa avoimen luokan oriit ja tammat tavoittelevat viimeisiä kohti kuninkuusravipisteitä Oulun Kuninkuusraveihin.
Tapahtuman järjestäminen vaatii taas hurjan määrän innokasta talkooväkeä sekä hyviä yhteistyökumppaneita. Ja toki jatkuva alueen kunnossapito ja valmentautumispaikkojen hoitaminen palvelee kaikkia alueella harjoittelevia hevosihmisiä.
Talkoot ja tapahtumat 2025 löytyvät tapahtumakalenterista >
Tämän kesän talkoissa on tarkoitus jatkaa takasuoran mainosaidan tekoa sekä muitakylttimainoksia. Remontoidaan keittiössä. Lisäksi tietysti jokavuotiset raivaus- kunnostus ja siivoustyöt tarpeen mukaisesti.
Jämsän Ravi ry:n johtokunnan kokoonpanon ja yhteystiedot löydät täältä >
Rata-alueen käyttäjille järjestettiin yhteinen keskustelutilaisuus tiistaina 22.4.2025. Tarkoitus on saada lanaustiimi pyörimään kelien mukaan. Radalla oleva traktori on osuuksilla 1/ 3 osa Tero Mäenpään ja 2/ 3 osa Jämsän ravin ja radanhoitoon tarkoitettu kalusto on seuran omaisuutta.
Valmennuspaikkoihin ja kalustoon liittyvistä asioista, ongelmista ja ideoista voi olla yhteydessä Niklas Reposeen (050 3448316) tai Hanna Niemiseen (040 7559600) tai Tero Mäenpäähän (040 0762891)
Toivomme uutta ja vanhaa porukkaa rohkeasti mukaan lanaustiimiin. Neuvontaa ja ohjeistusta on saatavilla aina tarvittaessa ja tiimin viestintään on olemassa erillinen lanaajien WhatsApp-ryhmä yleisen WhatsApp-tiedotuskanavan lisäksi. Yleiseen ryhmään voi pyytää liittymistä johtokunnan jäseneltä.
