Jämsän Ravi ry:n toimintaan mahtuu kirjaimellisesti porukkaa vauvasta vaariin. Team eläkeläisiksi kutsutut Risto ja Martti tulivat toimintaan mukaan hyvin erilaisia reittejä ja, ovat pelastaneet eri tilanteissa järjestäjiä pulasta useita kertoja.
Martti Ahokas, tutummin Masa kävi Jämsän Raveissa ensimmäisen kerran pikkupoikana katsomon puolella. Talkootaival alkoi kuitenkin työn kautta 1970-luvulla, kun hän toimi ambulanssissa ravien aikana. Sen jälkeen Martti onkin käynyt raveissa joka vuosi.
”Alkupään kertoja raveissa kävin Helsingin vanhalla raviradalla Käpylässä, kun Helsingissä asuin pari kolme vuotta. Veljen ajosuorituksia kävin myös tietysti katsomassa”, muistelee Martti kahvipöydässä.
Risto Heiskanen kävi Jämsän Raveissa ensimmäisen kerran 2000-luvun alkupuolella ja sen jälkeen hän on ollut paikalla lähes joka ikinen vuosi.
”Ihan heti en ollut talkoissa, mutta raveja katsoin joka vuosi siitä lähtien, kun tytär muutti Jämsään. Alkuvuosina tuli raveja katseltua radan toiselta puolelta mutta sen jälkeen, kun olin lippuja myymässä ja huomasin, että ihmiset nuukailee muutaman euron lipuissa niin päätin, että ostan itse lipun ja kahvin”, summaa Risto.

Sekä Martti, että Risto tutustuivat raviurheiluun ja Jämsän Raveihin ensin katsomon puolelta. Kuitenkin pian talkoot veivät mukanaan. Vuosia on ehtinyt kertyä toiminnan parissa niin, että kaikenlaista on matkan varrella tullut tehtyä.
”Kaikkea paitsi keittiöhommia on tullut talkoissa tehtyä. Paljon remonttihommaa yleensä. Koskaan en ole Jämsän Raveissa ollut vain katsoja, ensin töissä ja sitten talkoolaisena ja järjestysmiehenä”, summaa Martti.
”Talkoissa on tehty melkein kaikkea, mitä on tarvinnut tehdä. Ravipäivänä olen varmaan aina ottanut vastaan hevosajoneuvoja – järjestysmiehenä. Komento siihen tuli muistaakseni Hakalan Tuomolta, ja Mäkisen Joukon kanssa oltiin siinä aika monta vuotta. Viime vuosina oltu eri henkilöiden kanssa. Esimerkiksi viime vuonna Martin kanssa siinä istuttiin”, muistelee Risto.
Ennen kuin haastattelija ehtii kysyä, mikä on Martin ja Riston mukaan Jämsän Raveissa parasta, Martti ehtii jo kertoa muiston Vermon kesäratojen kokouksesta vuosia sitten.
”Kun muut luettelivat kaikenlaisia tunnelmia ja muistoja. Mietin, että parasta on se, kun kaikki on ohi – kamppeet kasassa ja saa lyödä ovet kiinni”, naurahtaa Martti.
Risto myötäilee Martin vastausta: ”Parasta on, kun tapahtuma on saatu kunnialla loppuun”.
Kyse ei ole siitä, etteivät Jämsän Ravit olisi hieno tapahtuma, mutta koko viikonlopun on olemassa eräänlainen jännityselementti. Isossa tapahtumassa moni asia voi mennä pieleen yleensä siitä huolimatta, että on varauduttu kaikkeen. Kaikki talkoolaiset haluavat, että ravit onnistuvat, sillä sen eteen on tehty paljon töitä.

Useita talkoolaisia hevoset yhdistävät tavalla tai toisella. Sekä Martin, että Riston elämään hevoset tulivat perheen kautta – työhevosia oli talossa kuin talossa.
”Kotona oli työhevosia ja niitä tuli ajettua. Metässä olin myös töissä, kun tulin armeijasta pois – tukinajossa. Hyvin satunnaista ajamista. Laukaassa järven jäällä käynyt lapsia ajattamassa. Pentuna työhevonen oli aina talossa. Ravi-innostus lähti, kun asuin Helsingissä. Velipoika kävi joskus ajamassa kilpaa niin sitä piti mennä kattomaan. Siitä asti tullut käytyä raveissa aina kun mahdollista ollut. Pyhänä voi olla, että tulee lähdettyä raveihin. Tänä päivänä netin kautta tulee paljon katseltua”, summaa Martti hevostaustaansa.
Myös Riston hevostaival lähti työhevosista ajan tapaan. Raviharrastus lähti kuitenkin vasta tyttären innostuksen myötä.
”Rupesi sitten itse kiinnostamaan, kun oli tuttuja hevosia ja niitä sitten lähetty katsomaan: tuttujen hevosia sekä tuttuja hevosia. Siitä kai se on sitten lähtenny. Joka päivä käyn tyttären hevosille päiväruuat antamassa”, kertoo Risto.
Tämän vuoden raveihin Martti ja Risto toivovat hyvää säätä ja paljon ihmisiä. Myös uudet talkoolaiset toivotetaan tervetulleiksi.
”Ei muuta kun joukkoon mukaan, kyllä sieltä tekemistä löytyy. Onhan se jollainlailla sellainen ajankulu. Ihan mukavaa siellä on. Ulkona olloo ja liikuntaa. Kiva porukka siellä aina on”, tiivistää Martti.
Talkoolaisten tarinoita on Jämsän Ravi ry:n kirjoittama juttusarja, jonka päätähtinä ovat Suomen parhaiden kaksipäiväisten kesäravien mahdollistajat, itse talkoolaiset. Jämsän Ravi ry:n talkoolaiseksi pääsee mukaan kuka tahansa vauvasta vaariin ja jokaiselle löytyy varmasti sopivaa tekemistä.