Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta Jämsä palasi harvojen raviratojen joukossa tasolleen 2021. Vaikka vuosi oli monille haasteellinen, saatiin mukaan niin uusia talkoolaisia kuin yhteistyökumppaneitakin. Jämsän menestys huomattiin myös valtakunnallisesti, kun Jämsä sai kunnian olla mukana suomenhevosten Suurmestaruuden järjestävän radan kilpailutuksessa. Kesäradan nouseminen kolmen parhaan joukkoon on jo itsessään saavutus. Ensi kesänä Jämsän tasoa nostaa myös uusi ponien suurkilpailu.
Jämsässä onnistuttiin jälleen 2021 järjestämään Suomen parhaat kaksipäiväiset kesäravit. Välivuoden aiheuttamista haasteita huolimatta yleisö löysi paikalle perinteiseen tapaan ja Jämsä onnistui säilyttämään tärkeän asemansa Suomen ravikartalla. Tätä todisti muun muassa molempien hallitsevien ravikuninkaallisten kilpaileminen raviradan pääkilpailuissa Jämsän Äijän – ja Jämsän Ämmän Ajossa.
Onnistuneen viikonlopun järjestämiseen tarvittiin jälleen kerran suuri ja motivoitunut maailman paras talkoojoukko. Vanhojen luottohenkilöiden ja innokkaiden uusien tulokkaiden avulla tapahtuma onnistui erinomaisesti hellelukemista huolimatta. Oli myös ilo huomata, että haasteellisen vuoden jälkeen niin pitkäaikaiset kuin uudet yhteistyökumppanit lähtivät mukaan luomaan huippuravitapahtumaa.
Jämsän onnistuminen ja potentiaali on huomattu myös valtakunnallisesti, sillä syksyllä 2021 Jämsä sai kunnian olla mukana kilpailutuksessa, jossa valittiin järjestävä rata Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton tukemaan suomenhevosten Suurmestaruus-suurkilpailuun. Vaikka suurkilpailua ei Jämsässä ensi vuonna ajeta, hakemus päätyi kolmen parhaan hakemuksen joukkoon Mikkelin ja Seinäjoen kanssa. Kyseessä on todella kova saavutus!
”Nostan Jämsälle hattua todella korkealle asenteesta ja hakemuksesta”, kommentoi Mitja Nummenmaa Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton toiminnanjohtaja.
Yhteistyötä Jämsän Ravi ry:n ja Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton kanssa tullaan varmasti näkemään jo ensi kesänä.
Ensi kesän uudistukset eivät koske vain uusia yhteistyökuvioita vaan uusien hankkeiden myötä Jämsän Raveista tehdään yhä parempi ravitapahtuma. Vuoden 2022 kaksipäiväisissä ajetaan myös ensimmäistä kertaa historiansa aikana ponien suurkilpailu Mini Äijän Ajo.
Jämsässä ravataan vuonna 2022 9.–10.7. – aina heinäkuussa!
